Vuonna 2006 Suomi oli Pisa-matematiikassa 53 pistettä Englannin edellä. Nyt olemme 23 pistettä jäljessä. Lukutaidossa trendit ovat samankaltaiset. Englanti ylläpitää vaakasuoraa käyrää. Tehtiinkö Englannissa vihatun opetusministeri Michael Gloven opettajajohtoisuudella, tietosisältöjen painottamisella ja mittaamisen hyödyntämisellä eroa maihin, joissa näitä asioita pidettiin vanhanaikaisina?

Havainto
Pisa-käyrät valuvat alas lähes kaikkialla. Vuodesta 2006 Suomi on pudonnut matematiikassa 79 pistettä, Tanska 42, Skotlanti 39, Ruotsi ja Norja 38, Wales 28. Englanti kolme. [1]
Lukutaidossa kuvio on sama. Suomi on pudonnut 73 pistettä, Ruotsi 41, Tanska 34 ja Norja 31. Englanti on pitänyt tasonsa. [1]

Selityksillä pallottelu
Suomessa selitetään laskua koulun ulkopuolisilla syillä kuten puhelimilla, somella, lukuharrastuksen hiipumisella, koronalla ja heikkenevällä koulutususkolla. Selitykset ovat kaikki totta, mutta ne ovat totta myös Englannissa. Englantilainen nuori räplää vapaa-ajallaan samaa puhelinta ja selaa samaa somea kuin nuori muissa Euroopan maissa ja korona sulki myös Englannin koulut pitkäksi aikaa. Jos syy olisi kulttuurissa, Englannin pitäisi pudota samaa tahtia, ”Brittien tiukin rehtori”, lontoolaisen ghetto-koulun Michaela Schoolin Katharine Birbalsingh sanoo. [2] Rahakaan ei selitä, koska Suomessa oppilaskohtainen rahoitus on ollut suurimman osan ajasta kasvussa, ja tulokset ovat laskeneet silti. [3]
Englannin keinot
Michael Gove aloitti Englannin opetusministerinä vuonna 2010. Ammattiliitot, julkkikset ja suuri osa opettajista haukkui hänen linjansa. Gove siirrettiin vuonna 2014 pois opetusministerin paikalta Birbalsinghin mukaan siksi, että Govea vihattiin, mutta Michaela Schoolia ei olisi olemassa ilman Goven rohkeutta. [2]
- Tieto. Opetussuunnitelmaan lisättiin Englannissa klassisia tekstejä, vaikeampaa matematiikkaa, historian tapahtumia, koska ajattelu tarvitsee raaka-aineen. [2] [4] Mitä enemmän oppilas tietää, sitä enemmän hän ymmärtää lukemaansa ja sitä vaikeampia tehtäviä hän jaksaa ratkaista.
- Auktoriteetti ja työrauha. Kun aiemmin vaadittiin vuorokauden kirjallinen ennakkoilmoitus vanhemmille ennen istuttamista, nyt opettaja sai määrätä jälki-istunnon samaksi päiväksi. [5] ”Saman päivän seuraamukset ovat opettamisessa kaikki kaikessa”, Birbalsingh sanoo. [2]
- Mittaaminen. Lukutaitotesti kuusivuotiaille, vaativammat kokeet ja koulujen arviointi edistymisen mukaan. [2] [4]
- Vapaus ja vastuu. Valtion rahoittamissa ja maksuttomissa akatemioissa ja vapaakouluissa rehtori saa kokeilla, tuloksia mitataan ja toimivia malleja levitetään. [2]
Suomen ja Englannin linjoja
Englanti antoi vallan opettajalle, Suomi kohotti oppilaat keskustelemaan.
| Vuosi | Englanti | Suomi |
| 2010 | Gove opetusministeriksi. [2] | – |
| 2011 | Jälki-istunto samaksi päiväksi ilman ennakkoilmoitusta. Laajempi oikeus tarkastaa oppilaan tavarat. [5] | Kolmiportainen tuki. Taustalla linjaus, että tukea tarvitseva opiskelee lähikoulussa ja omassa ryhmässä aina kun mahdollista. [6] |
| 2012 | Valituslautakunta ei voi enää palauttaa erotettua oppilasta kouluun. [5] Lukutaidon äännetesti kuusivuotiaille. [4] | – |
| 2014 | Tietopitoinen opetussuunnitelma. [4] | Laki: kasvatuskeskustelu ”ensisijaiseksi toimenpiteeksi”. Teko käydään läpi yhdessä oppilaan kanssa ja tarvittaessa selvitetään käytöksen syyt. Huoltajalle varattava mahdollisuus osallistua. Opettaja saa ottaa häiritsevän esineen haltuun. [7] [8] |
| 2016 | Koulut arvioidaan oppimistulosten kehityttymisen mukaan (Progress 8). [2] | Uudet opetussuunnitelman perusteet voimaan. Jokaisella opetuksen järjestäjällä oltava suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpitokeinojen käytöstä. [7] |
| 2017 | Tom Bennettin selvitys koulujen käytöskulttuurista. [9] | – |
| 2018 | – | Karvin arviointi: uusia keinoja käytetään kouluissa ”erittäin vähän”. Opettajien mukaan nopea puuttuminen vähentää häiriöitä selvästi. [10] |
| 2020 | Behaviour Hubs: järjestyksen kuntoon saaneet koulut opettavat muita. [9] | – |
| 2022 | – | Laki: lapsen etu otettava ensisijaisesti huomioon kaikessa opetuksen päätöksenteossa. Oppilaalle, jolta evätään opetus, järjestettävä keskustelu psykologin tai kuraattorin kanssa ja paluusuunnitelma. [11] [12] Opetushallitus kouluttaa 2023: kurinpitotoimet ovat lähtökohtaisesti kasvatuksellisia, eivät rangaistuksia. [13] |
| 2025 | – | Puhelimet pois oppitunneilta ilman opettajan lupaa. Järjestyssäännöt päivitetään yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa. [14] |
Suomen linjaukset: keskustelua, kuulemista, oppilashuoltoa, oppilaan etua, uskottavat seuraamukset jonon perälle. Laki kännykän käytöstä on ensimmäinen selvä poikkeus. Koulujen johdot suosittelevat keskustelua ensisijaiseksi keinoksi pieneenkin häiriöön. [15] Englannin linjaukset: resurssia käytösopetussuunnitelmiin, tukea auktoriteetille laista, ohjeistuksista ja hyvien käytänteiden jaosta.
Kasvatuskeskusteluilla marinoitu ikäluokka
Pisa mittaa 15-vuotiaita. Koulun muutos näkyy siis tuloksissa vasta, kun uuden linjan läpikäynyt ikäluokka täyttää 15. Vuoden 2025 englantilainen 15-vuotias aloitti koulun noin 2014. Hän teki äännetestin, opiskeli uuden opetussuunnitelman mukaan ja istui luokissa, joissa opettajalla oli valta. Koko hänen kouluaikansa kului Goven luomassa järjestelmässä. Hänen suomalainen ikätoverinsa aloitti koulun 2016, samana syksynä kun uusi opetussuunnitelma tuli voimaan ja Alppilan keissi oli sinetöinyt opettajan aseman koirantolpaksi. 2016 Suomessa koulun aloittaneen koko kouluaika kului kolmiportaisen tuen, kasvatuskeskustelun ja uuden opetussuunnitelman aikana. Tulokset ovat 23 pisteen päässä toisistaan.
Ennestään huono-osaiset maksavat lepsuilusta eniten
Levottomuus ei kohtele kaikkia samalla tavalla. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yksi häiritsevä oppilas 25 hengen luokassa koko alakoulun ajan laskee muiden aikuisiän ansioita 3–4 prosenttia. Pienituloisten perheiden lapset joutuvat tällaisiin luokkiin useammin. [16]
Ecuadorissa tehdyssä kokeessa oppilaat jaettiin luokkiin arpomalla. Heikosti osaavat luokkatoverit eivät haitanneet muiden oppimista lainkaan. Häiritsevät haittasivat, ja eniten nuorimpia. [17] Ongelma ei siis ole heikko osaaminen vaan huono käytös.
Englannin luvut sopivat tähän. Heikkoja lukijoita on Englannissa 19 prosenttia, Ruotsissa 31 ja Norjassa 34. Lukutaidossa perhetaustan mukainen ero on Englannissa 66 pistettä, OECD-maissa keskimäärin 78. [1] Työrauha on köyhän lapsen etu.
Miksi emme tiedä?
Vattin ja Etlan tutkijat sanoivat lokakuussa Ylelle, ettei kukaan tiedä, miksi tulokset laskevat. Vattin Ramin Izadin mukaan kouluja on kehitetty vuosikymmeniä ilman kunnollista tietopohjaa. Kansallisia kokeita ei ole, opettajarekisteriä ei ole, ja tutkimus kartoittaa enemmän kokemuksia kuin vaikutuksia. [3]
Eduskunta edellytti vuonna 2022, että hallitus seuraa kurinpitosääntelyn muutosten vaikutuksia opetuksen järjestäjien toimintaan ja raportoi vuoden loppuun mennessä. [11] Jo seuraavana vuonna sivistysvaliokunta esitti lausuman poistamista, koska toimet olivat sen mukaan riittäviä tai asia muuten tarpeeton. [18] Vaikutusta työrauhaan tai oppimiseen ei lausumassakaan kysytty. Tällainen vätystely on lopetettava poliittisella ohjauksella.
Tiedon puute ei ole sattumaa, vaan johtuu yhteiseen utopiaan, johonkin oppimista suurempaan, haksahtamisesta ja siitä, että ottaa aikansa, että takin voi kääntää kunniakkaasti. Opetushallitus laatii opetussuunnitelman perusteet ja päättää, mitä koulujen on kirjattava kurinpitoa koskeviin suunnitelmiinsa. [7] Karvi arvioi samaa kenttää ja on suhtautunut kansallisiin kokeisiin nihkeästi. [3] OAJ totesi Pisa-päivänä, ettei lasku kerro koulujen tai opettajien epäonnistumisesta. [19] Lipsauttiko OAJ, että ponnistukset esimerkiksi yhdenvertaisuuden eteen ovat saavuttaneet tavoitteensa? Enempää jäljessä olevaa järjestöä on vaikea löytää.
Mitä Suomen pitää tehdä
Vapauden liiton koulutuspoliittinen ohjelma vastaa haasteisiimme Englannin tyyliin. [20]
- Käytösopetussuunnitelma. Opetussuunnitelman perusteisiin tulee osio, joka määrää käytösvaatimukset: huolellisuus, rauhallisuus, opettajan ohjeiden noudattaminen. Niitä opetetaan suoraan, ja rikkeestä seuraa nopeasti kiristyvä seuraamus. Häiritsijän saa siirtää erilliseen opetustilaan ilman byrokratiaa.
- Koulutarkastukset takaisin. Tarkastaja käy koulussa, arvioi työrauhan ja opetuksen ja seuraa, että korjaukset tehdään. Opettajat saavat opastusta.
- Valtakunnalliset päättökokeet. Peruskoulun lopussa yhteinen koe, jonka tulos otetaan huomioon toisen asteen opiskelijavalinnassa.
- Opettajankoulutukseen lisää luokanhallintaa. Harjoittelussa on näytettävä, että osaa johtaa luokkaa ja opettaa opettajajohtoisesti.
- Vapaakoulut. Valtion rahoittamia, voittoa tavoittelemattomia kouluja, joilla on laaja itsemääräämisoikeus voidaan perustaa ilman kunnan arvioimaa ”erityistä sivistystarvetta”.
- Kynä ja paperi. Alaluokille omat tehtäväkirjat ja riittävästi käsin kirjoittamista koko koulupolulle.
- Ministeriön poliittinen ohjaus. Opetushallituksen päätösvaltaa siirretään ministeriölle, jotta kansanvalta toteutuu.
Jos linja muutetaan 2027, ensimmäinen kokonainen sen vaikutuksen alainen ikäluokka täyttää 15 vasta 2030-luvulla. Joka vuosi koulun nykyjohdolla maksaa yhden ikäluokan. Suomi ei tarvitse ihmelääkettä, vaan selkärankaa. Omia tutkimuksia kannattaa tehdä, mutta Englanti on jo tehnyt kokeen puolestamme.
Varaumat
Pisa ei todista syy-yhteyttä. Englannin vuoden 2022 otos jäi vajaaksi, sillä joka kolmas koulu kieltäytyi. Tulos voi siksi olla 7–8 pistettä liian korkea. [21] Korjattunakin Englanti olisi ollut vuonna 2022 matematiikassa Suomen tasolla, ei alempana. Vuoden 2025 otos täytti OECD:n vaatimukset, ja ero on 23 pistettä. [1]
Englannin vene vuotaa myös. Matematiikka on 2025 vuoden 2018 huipun alapuolella, ja tyttöjen tulokset ovat heikentyneet. [1] Birbalsingh itse muistuttaa, ettei Englannin koulu ole olleet vuonna 2006 hyvässä kunnossa. [2
Lähteet
- Pisa-aineisto: Englannin kansallinen raportti 2025, Skotlannin kansallinen raportti 2025, Senedd Research: Wales, NCES: matematiikka 2000–2012, NCES: lukutaito 2000–2012, NCES: lukutaito 2015, Hechinger Report: lukutaito 2022, The Northern Voices: Pohjoismaat 2025, Regjeringen: Norja 2025, The Local: Pohjoismaat 2018
- Katharine Birbalsingh: Strictly Education (YouTube). Suomennokset kirjoittajan.
- Yle: Koulutuspolitiikka kaipaa käännöstä, 14.10.2026
- Lifelong Education: PISA 2025 – England bucks the trend
- GOV.UK: School behaviour and attendance policy 2010–2015
- Alatalo-Hussein: Oppilas joustavien tukitoimien keskiössä, Jyväskylän yliopisto 2016
- Eduskunnan vastaus EV 181/2013 vp: perusopetuslain muutos
- Opetushallitus: Perusopetuksen kasvatukselliset toimet, kurinpitokeinot ja turvaamistoimet
- FE News: Behaviour Hubs ja Bennettin selvitys 2017
- Karvi: Työrauhan ja turvallisen oppimisympäristön arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa, julkaisut 6:2018
- Eduskunnan vastaus EV 9/2022 vp: perusopetuslain muutos ja lausuma
- Opetushallitus: Opetussuunnitelmien perusteita ja määräyksiä täsmennettiin, 18.5.2022
- Opetushallitus: Kurinpitokeinot perusopetuksessa ja toisella asteella, webinaari 26.4.2023
- Opetushallitus: Lakimuutokset voimaan elokuussa – yhtenäiset säännöt puhelinten käyttöön, 2025
- Hellstén: Käytösvaatimukset ja seuraamukset testissä, osa 2
- NBER: Carrell, Hoekstra & Kuka – The Long-Run Effects of Disruptive Peers
- VoxDev: Disruption in the classroom – experimental evidence from Ecuador
- Sivistysvaliokunnan lausunto SiVL 2/2023 vp
- Verkkouutiset: Nuorten heikko osaaminen vaarantaa jo Suomen kilpailukykyä
- Vapauden liiton koulutuspoliittinen ohjelma
- Schools Week: PISA 2022 – warning over inflated results
