Minulle siunaantui mahdollisuus vetää kuudes luokka läpi viime vuonna jo viidennen kerran urallani. Edellisellä kerralla kuudetta luokkaa opettaessani olin kokeillut melko raa’asti, miten korkeat käytösvaatimukset ja uskottavat seuraamukset toimivat, kun ne tuodaan ennestään tuttuun luokkaan (lue: Käytösvaatimukset ja seuraamukset testissä). Tällä kertaa tulin töihin uuteen kouluun ja luokkaan. Mikään näiden pestien välissä sijaistellessani ei ollut osoittanut, että kannattaisi yrittää muuta kuin tiukkaa linjaa. Se oli turvannut oppitunnit häiriköinniltä ja mahdollistanut oppimisen hyvällä varmuudella niin ala- kuin yläasteilla.
Sain tämän työn vain hetki ennen syksyn suunnittelupäiviä. Onnistuneeseen kouluvuoden aloituksen opettajiin tutustumiset ja oppilaita koskevat kyselyt, luokkatilan järjestely ja ensimmäisten päivien suunnittelu mahtuivat suunnitteluaikaan nipin napin. Luokassani sijoitin edelliseltä keväältä ryhmiin jääneet pöydät erilleen riveihin, asetin pöytiin nimilaput ja laadin istumajärjestyksen itselleni paperille. Otin härpäkkeet seiniltä pois, testasin näytön jakamisen ja kävin läpi oppilaiden kulkureittejä niin luokan sisällä kuin ulkopuolella. Suunnittelin luokan ottamisen vastaan ensimmäisenä päivänä koulun pihalla ja oppilaiden saattamisen luokkaan ennakoivia, selkeitä ohjeita antaen. Ensimmäinen tunti sisälsi koulun järjestyssääntöjä, luokan käytänteitä ja korkeiden käytösvaatimusten ja seuraamusten avaamista.
Ensimmäinen tunti ja päivä sujuivat mainiosti. Oppilaat kuuntelivat jämäkähköä luentoani järjestyssäännöistä ja luokan toimintatavoista asiallisesti. Jokunen ihmettelevä katse kurin saapumisesta vaihtui kaverusten kesken, muuten ilmapiiri vaikutti hyväksyvältä. Tiesin, että muutos oli iso heidän edelliseen lukuvuoteensa nähden, joten protestointiakin olisi voinut esiintyä, mihin olin tietenkin myös varautunut.
Ensimmäisten päivien onnistunut luokanhallinta ja mukava koulun aloitus joutui paineen alle rinnakkaisluokan opettajan vaihduttua äkisti. Ero käytösvaatimuksissa oli jo luokkiemme välillä ollut huomattava, ja oli vaarana, että auktoriteettivaje naapurissa loisi levottomuutta. Aikaisemman kokemukseni suoma taito ennakoida tulevia käänteitä ja onnistunut kommunikointi koulun johdon kanssa pitivät kuitenkin päämme pinnalla. Toimivat rakenteemme kannattelivat myös rinnakkaisluokan järjestystä uuden opettajan kanssa.
Keskustelin koulun johdon kanssa etenkin tarpeeksi kireistä vaatimuksista kuten suun pitämisestä kiinni oppitunnilla ja muusta kunnioittavasta käytöksestä ja näihin liittyvien rikkeiden seuraamuksista. Johto suositteli Opetushallituksen ohjeiden mukaista kasvatuskeskustelun käyttämistä ensisijaisena toimenpiteenä. Mielestäni kasvatuskeskustelun tulisi olla se raskaampi toimenpide, kun kevyt ja nopea ojennus eli jälki-istunto ei auta. Tästä väännettiin hiukan, jotta pystyin rankaisemaan tehokkaasti niin, että se tuntuu oppilaasta heti joltakin, ja jotta pystyin luomaan haluamani järjestyksen johdon linjaa rikkomatta.
Oikeutta opettajan ja ryhmän aikaa vievään ”keskusteluun” seuraamuksena jälki-istunnon sijaan, kun on syyllistytty matalan tason häiriköintiin riittävien ohjeiden jälkeen, kyseenalaistettiin alkuun vanhempien taholta. Se oli odotettavaa, sillä Opetushallituksen ohjeet ovat laajalti siirtyneet koulujen kautta valveutuneille vanhemmille. Opettajan on kuitenkin pidettävä linja sekä itsensä että oppilaidensa vuoksi. Tämä osoittautui lukuvuoden mittaan moneen otteeseen oikeaksi ratkaisuksi. Luokkamme työrauha säilyi erinomaisena. Luokkamme sai tunnustusta hyvästä käytöksestä monesta suunnasta. Lipsumiset menivät nähdäkseni enimmäkseen vastaavan koululaajuisen käytöksen hallinnan puutteen piikkiin.
Palkintona kuriin suostumisesta, mistä oppilaat ansaitsivat kiitoksen, aika oppitunneilla tuli käytettyä hyödyksi. Oppilaat sulkivat suunsa tullessaan luokkaan, ottivat välineet ripeästi esille, seurasivat opetusta tarkkaavaisesti ja tekivät tehtäviä pääsääntöisesti tehokkaasti oppituntien loppuun saakka. Tiedän tämän olevan vain pistemäistä pääkaupunkiseudun kouluissa nykyään. Ahkeruus tuntui oppilaista hyvältä ja välitunnit maistuivat. Huumorikin pääsi pilkahtamaan vakavuuden ja koulunkäynnin tosissaan ottamisen lomassa. Kiusaamista oli vähän. Ehdin perehtyä yksittäisiin oppilaisiin paremmin kuin hulinan keskellä olisin pystynyt. Yhteisesti hyväksytty työrauha palveli kaikkia oppilaita, jopa niitä, jotka olisivat mieluummin riehuneet.
Tiukka tai tiukahko kuri avaa oven menestyksekkäälle koulunkäynnille. Opettaja tai rehtori: Oletko valmis luomaan seuraamusjärjestelmän, ylläpitämään sitä ja siirtymään tulipalojen sammuttelusta opettamiseen? Meillä on kasvatuksellisten nykylinjausten aiheuttaman sotkun takana valtava voimavara käyttämättä. Tarvitsemmeko valtakunnallisen käytösopetussuunnitelman, koska jo keskinkertainen opettaja saa sillä aikaan työrauhan?
Ilmiö vastaa kansainvälisesti tutkittuja ja todistettuja tuloksia. Esimerkiksi Ison-Britannian hallituksen käyttäytymisen asiantuntija Tom Bennett korostaa, että hyvä käytös ei ole jotain, mitä voi vain olettaa tapahtuvan – sitä täytyy vaatia ja järjestelmällisesti opettaa (1). Iso-Britannian tiukimmaksi tituleerattu Michaela-koulun rehtori Katharine Birbalsingh on osoittanut käytännössä, kuinka lämmin, mutta ehdoton auktoriteetti ja tinkimättömät säännöt rauhoittavat kaikkein haastavimmistakin oloista tulevat oppilaat huipputuloksiin. Kun odotukset ovat selkeät ja seuraamukset nopeat, oppilaat voivat keskittyä olennaiseen.
- Bennett, Tom. Running the Room: The Teacher’s Guide to Behaviour. John Catt Educational, 2020, s. 50.