Opetuksen järjestäjä
Määrää koulut jättämään oppilas luokalle, jos on aiheitta ja järjestä resurssit sen mukaan. Huolehdi, että rehtorit voivat tarvittaessa erottaa oppilaan. Huolehdi, että kouluissa mitataan osaamista ja käyttäytymistä tarpeellisella tasolla. Jos mittareista on puutetta, mesoa asiasta opetushallitukseen ja lehdistöön.
Karsi rehtorin työtehtävistä ylimääräiset niin, että hän voi huolehtia koulun kasvatuksen ja opetuksen johtamisesta ja etenkin ylläpitää uskottavaa seuraamusjärjestelmää.
Rehtori
Velvoita opettajia pitämään yllä korkeita käytösvaatimuksia. Kerro jatkuvasti sanan säilääsi kehittäen heille sekä oppilaille että huoltajille, mitä ne ovat.
Velvoita opettajat vaatimaan hiljaisuutta ja vakavaa keskittymistä luokassa opetuksen aikana. Se, että oppilaat ovat kivoja, ei riitä. Puhu opettajajohtoisen opettamisen puolesta.
Järjestä oppimisympäristöt ja siirtymätilanteet sellaisiksi, missä huonosti käyttäytyminen on mahdollisimman vaikeaa ja missä hyvin käyttäytyminen kannattaa. Käytä paljon aikaa seuraamusjärjestelmän kehittämiseen. Ole mukana oppitunneilta poistettujen oppilaiden seuraamusten hoitamisessa. Tarkkaile oppilaiden toimintaa, jotka ovat joutuneet seuraamusputkeen. Havainnoi, mikä toimii ja mikä ei. Huomioi ja palkitse näkyvästi hyvistä oppimistuloksista.
Priorisoi seuraamusjärjestelmän tai ”käyttäytymisopetussuunnitelman” teko/esittely syksyn ekaan VESOOn. Karsi kaikki muu mahdollinen.
Jätä iPadit tilaamatta ja ota työkirjoja tilalle. Käytäville ei tarvita kouluvalmentajia hengaamaan vaan opetushenkilökuntaa erilleen suunniteltuihin tiloihin opettamaan käytöstä ja seuraamuksia oppitunneilta poistetuille.
Opettaja
Opeta opettajajohtoisesti. Vahdi, ettei kukaan puhu päällesi. Opeta hyvä käytös kaikissa tilanteissa. Käytä kertaamiseen paljon aikaan. Huomioi onnistumiset. Puutu virheisiin heti. Eskaloi tottelemattomuudesta nopeasti. Älä anna huonojen normien syntyä. Raportoi rehtorille edistymisestäsi. Kerro mikä toimii oppimisympäristössä häiriöttömän keskittymisen suhteen ja mikä ei.
Tee itse mitä voit, vaikka rehtoria ei kiinnostaisi: Esim. lasiseiniin jätesäkit, pyörivät tuolit pois, pöydät/pulpetit jonoon, paljon ohjeita etunojassa ehkäisten matalan tason häiriöitä.
Vaadi rehtoria huolehtimaan eskalaatiot eteenpäin, kun oppilas on esimerkiksi matalan tason häiriköinnistä saanut sinulta tuntimerkinnät ja jälki-istunnot. Kerro myös, jos sanktioitasi matalan tason häiriköinnistä protestoidaan tai koet pientäkään epäkunnioitusta oppilaiden tai huoltajien taholta. Sinun ei missään nimessä pidä sietää sitä. Ei itsesi eikä oppimisen turvaamisen kannalta.
Jos et tiedä, miten seuraamuksia annetaan tai kuinka kuuluu sanktioida, vaadi rehtoria ohjeistamaan. Jos hän ei osaa tai luistaa vastuusta, ole yhteydessä hänen esimieheensä.
Vanhempi
Puhu opettajajohtoisuuden, korkeiden käytösvaatimusten ja uskottavien seuraamusten puolesta. Vaadi puuttumista matalan tason häiriköintiin lapsesi koulussa. Älä hyväksy liirum laarumia vaan tenttaa, mitä tarkalleen, ottaen oppilaalle sanotaan/mikä on seuraamus, kun hän esimerkiksi kiroilee luokassa. Saadaanko hänet esimerkiksi tuntemaan häpeää ja tekemään oma arvio, että kiroilua ei kannata toistaa?
Oppilas
Sinulla on oikeus rauhalliseen oppimisympäristöön ja siihen, että opettaja opettaa sinulle asioita suoraan. Pystyt ottamaan vastaan suuren määrän tietoa, kun olosuhteet ovat oikeat. Älä hyväksy mitään häiriköintiä luokassasi. Kerro vanhemmallesi tai opettajallasi sopivan hetken tullen, jos sinulla on ideoita tai huolia luokastasi.
